07.06.2018
Järjestöneuvottelukunnan valmistelu jatkuu

Pohjanmaan liiton maakuntahallitus päätti 26.3.2018 asettaa Pohjanmaan järjestöneuvottelukunnan toimikaudelle 2018–2020. Lisäksi maakuntahallitus päätti käynnistää neuvottelukunnan nimeämisprosessin.

Pohjanmaan järjestöjä ja yhdistyksiä pyydettiin ehdottamaan sopivia henkilöitä järjestöneuvottelukunnan jäseniksi viimeistään 30.4.2018. Haku tuotti yhteensä 17 jäsenehdotusta. Maakuntahallitus päätti kokouksessaan 28.5.2018 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi, jotta neuvottelukuntaan saadaan laajempi maantieteellinen kattavuus.

Näin ollen hakuaikaa jatketaan, ja Pohjanmaan järjestöt ja yhdistykset voivat antaa jäsenehdotuksia 31.8.2018 saakka. Ehdotuksia voi antaa verkkolomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.lyyti.fi/questions/70a6a7deca.

Pohjanmaan liiton maakuntahallitus nimeää järjestöneuvottelukunnan ehdotusten pohjalta.

Järjestöneuvottelukuntaan haetaan erityisesti järjestöjä ja yhdistyksiä, jotka toiminnallaan tukevat kansalaisyhteiskuntaa maakunnassa ja Pohjanmaan uuden maakunnan toimintaa. Järjestöneuvottelukunnan tavoitteena on muun muassa 1) vahvistaa järjestöjen asemaa maakunnan kehittämistyössä, maakuntauudistuksen valmistelussa ja palvelujen tuottajana, 2) tehdä järjestötoimintaa näkyväksi ja tunnetuksi, 3) edistää kansalaisten ja järjestöjen osallisuutta ja kansalaisyhteiskuntaa maakunnassa sekä 4) edistää järjestöjen välistä sekä järjestöjen ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä ja sopimuksellisuutta.

Lisätietoja järjestöneuvottelukunnan tehtävistä ja valintaperusteista:
Kuulutus 27.3.2018
Ehdotus järjestöneuvottelukunnan jäseneksi (verkkolomake)

Siirry "Uutiset ja tiedotteet"-sivulle
Päivitetty 10.11.2017, Kello 10.10, Petra Fager.